Kontrasti

Eilen töistä lähtiessä liikenne oli tavallista enemmän tukossa. Ihmettelin, miten kännykkä sanoo, että kotiin menee 53 minuuttia, kun radiossa sanotaan, että 2/3 matkasta veisi kokonaisen tunnin. (Kevyessä liikenteessä sama pätkä kestää 15 minuuttia. Jep jep.) Katsoin Googlen reittiä tarkemmin, ja huomasin että siinähän on kiertotie. Kaksi mailia ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin päätin mennä kiertoreittiä - oikotietä.

Olen ajellut muutamaan otteeseen kulmilla, joita kannattaisi välttää, yleensä ajattelemattomuuttani, ja jännittänyt enemmän tai vähemmän, eniten sitä ettei vaan tarvitsisi pysähtyä ja nousta autosta. Nyt tiesin tarkalleen minne olin menossa, illan jo pimettyä, mutta oli silti houkuttelevampi kuin moottoritiellä pysyminen.

Eilinen reittini kulki suurimmaksi osaksi samaa katua, jonka ylitän joka päivä töihin mennessä ja sieltä lähtiessä. Saman bussin näin eilisellä kotimatkallani kuin lähes päivittäin työpaikalta. Pari korttelia töistä itään sillä kadulla on myynnissä kivitalonpätkä 3,5 miljoonalla.

Kontrasti on täysin sietämätön. Kauniit kivitalot jatkuvat pitkälle länteen, mutta niiden pihat on ruohottuneet, väleissä on tyhjiä tontteja, kadunvarsille ei istuteta puita, ja joissain kortteleissa puolet juhlallisista, ylpeydellä joskus pystytetyistä taloista oli kuuromykkäsokeita, umpeen laudoitettuja. Eilen ei pelottanut, tuntui vaan kamalan pahalta. Hypersegregoitu kotiseutuni.

Poikkikadulla näkyi erilaista elämää: Kulmakauppa, jonka toisella sivulla oli graffitimuraali ja kaupan kyltti oli käsin maalattu. Ystävä kerran pyysi kuvia graffiteista. En täällä uskalla pysähtyä niille kulmille missä niitä näkyy, ehkä vielä joskus. Tämän kaupan seinä ainakin olisi kiva kuvata.

Vaan tänään valitsin silti moottoritiellä kököttämisen. Helpompaa olla näkemättä.