Pysyvä asukas - The Card Has Arrived

Olen julistanut tätä ilouutista jo joka tuutissa, mutta kerta kiellon päälle kirjoitan vielä tännekin.

Tammikuussa sain kutsun kuukauden päähän sormenjälkien tallennukseen, ja kaksi viikkoa sitten olin kiltisti sormet ojossa ulkoapäin erittäin rähjäisessä, merkitsemättömässä virastossa Chicagon laitamilla. Olin myös puoli tuntia etuajassa, koska kutsukirjeessä ystävällisesti huomautetaan, että ellet saavu paikalle, katsotaan hakemuksesi hylätyksi (abandoned). Tähän yhdistettynä vielä I-294 moottoritie, pahin kaikista toistaiseksi ajamistani (kerran lumisateessakin selvisin, eli eiköhän se siitä) sai minut lähtemään matkaan noin 40 minuuttia etuajassa Googlen ehdottamasta 35 minuutin ajoajasta. Olin varustautunut pitkään odottamiseen, koska kutsukirjeessä huomautetaan myös, että rajallisten odotustilojen vuoksi vain paikalle saapumiselle välttämättömät henkilöt saavat paikalla olla. Luulin odottavani ainakin tunnin tuskaisenkuumassa pienessä aulassa ympärillä vähintään tusina kirkuvia lapsia.

Vaan olinpa sittenkin ainut asiakas virastossa koko sielläoloaikani, tv kuiskaili vain tyhjän, suuren odotustilan muovituoleille. Täytin vielä kertaalleen henkilötietoni Alien-numeroineen (lyijykynällä, miksi ihmeessä?) paperille, sain leiman jos toisenkin vanhoihin papereihin, ja ystävällinen naisihminen lateksihanskat käsissään käänteli sormeni digilevyllä. Molemmat kädet, molemmat peukalot, ja vielä kaikki sormet erikseen. Perusteellista. Kuvaa varten piti ottaa silmälasit pois, mutta takki ja kaulahuivi saivat jäädä. Näyttää nyt kortissa vähän kummalliselta.

Ystävällinen anonyymi osasi vinkata tammikuun kirjoitukseeni, että papereiden Kaliforniaan lähettäminen tietänee helppoa ja nopeaa oleskeluluvan myöntämistä. En ihan täysillä uskaltanut uskoa meille niin käyvän, koska jos olisi tullut haastattelukutsu, olisi se ollut kahta kauheampaa epäilyä ja jännitystä. Vaan niin siinä juuri kävi, että Green Card saapui tasan kaksi viikkoa ja on päivätty tasan viikko sormenjälkikäynnin jälkeen.

Eihän minulla missään vaiheessa ollut syytä epäillä, etten saisi oleskelulupaa, tai edes että sen saaminen venyisi kohtuuttomasti. Silti se hetki kun tunnustelin Kaliforniasta lähtenyttä punareunaista Priority Mail -kuorta ja totesin että on siellä jotain kovaa, ja kun oikeasti näin naamani vihreässä kortissa Vapaudenpatsaan piirroksen vieressä (joo-o, kumma pari), ja sen yläpuolella tekstin "Permanent Resident" oli valtavan suuri. Ylipäänsä tällaisena vastamuuttaneena kaikki on suurta: Pienetkin vastoinkäymiset etenkin maahanmuuton ja sopeutumisen saralla tuntuvat vuorenkokoisilta, ja luonnollisetkin asiat kuten kirjastokortti ovat valtavia voittoja. Ja entäs tämä sitten!

Tuntui yhtä suurelta kun ylioppilaaksi julistaminen tai naimisiinmeno. En ole enää välitilassa, minulla on täällä (joitain) oikeuksia ja saan vaikkapa tehdä töitä. Puolitoista vuotta, parituhatta dollaria, verta (paperihaavat edit: ja kuppanäyte), hikeä (tuskanhikeä) ja kyyneleitä (jännitystä ja ahdistusta) siihen meni, mutta kai se oli sen arvoista. Nyt minut on virallisesti hyväksytty maahan. Sitäpaitsi, rajanylityksiä lukuunottamatta tarvitsee seuraavaksi olla Department of Homeland Securityn, US Citizen and Immigration Servicen kanssa tekemisissä vasta vuoden ja yhdeksän kuukauden kuluttua, jolloin anotaan oleskelulupani ehtojen (pysytään naimisissa) poistamista.


*********

As I've already shouted out everywhere, I got my permanent resident card yesterday! This is too exciting to leave to one post, so here's some more detail.

In January I got a letter from USCIS saying that in order to speed up the application process my papers had been sent to California. I had no idea what it means but I was hoping they wouldn't invite me to an interview there, until a friendly Anonymous commented here and told me it usually means there is no interview and you get the Green Card quickly and painlessly. It sounded too good to be true, and I didn't dare believe 100 % that it would happen to us as well - but here we are! A week after the California letter, I got an invitation to a biometrics appointment in Norridge.

In a nondescript office building (dingy-looking, to be honest) I received swift and friendly service (heartwarming, after all those times at the border!!!) and didn't expect to hear anything from anywhere in at least a month.

Imagine my surprise and excitement yesterday when at our very poorly lit mailbox I found a Priority Mail envelope. Once I saw it was from California I couldn't believe my eyes.

As a new immigrant, everything is big. The smallest disappointment in the immigration and settling process feels like mountain falling on your head, and the smallest step forward (such as getting a library card) feels like you won the whole country over, and are a legitimate person again. How about, then, when you feel that envelope and notice there is something hard in it, let alone when you get the envelope open and all of a sudden see your own face staring at you right next to a drawing of the Statue of Liberty, under the words "Permanent Resident". Big, or bigger than High School graduation seremony, or getting married.

I have (some) rights, I can't be kicked out on a DHS officer's whim, and I don't have to deal with Department of Homeland Security, US Citizen and Immigration Services in 21 months, not until we apply for removal of conditions (which are that we need to stay married).

It took some eighteen months, some two thousand dollars, blood (paper cuts Edit: and syphilis test), sweat (anxiety) and tears (fear and anxiety), but it must be worth it, this is permanent now.