Chicago: The Loop, osa 2

Viimeistään eilen sitä tajusi, kuinka paljon nopeammin ja lämpimämpänä tänne tulee kevät. Olisin itsekin tarjennut teepaitaisillani. Täkäläisethän etenkin jotkut nuoret miehet kulkevat sortseissa kelistä riippumatta, siksi en voi sanoa, että eilen näin kaupungilla ensimmäisen sortseihin pukeutuneen. Mutta eilen oli ensimmäinen päivä, milloin se olisi minun mielestäni edes jossain määrin säähän sopivaa.

Sitä suorastaan riehaantui kevätilmasta, tuulesta huolimatta tai sen ansiosta. Tapasin kanssaemigrantin Chicagon Loopissa, ja tuntui ettei se ympäristö ole koskaan aiemmin tarjonnut yhtä lämmintä vastaanottoa. Niinpä tänään jos koska on hyvä paikka esitellä lempipaikkojani Loopissa.

Löysin sentään yhden ulkokuvankin Chicagon pääkirjastosta. 80-lukulaisen pormestarin Harold Washingtonin mukaan nimettu rakennus ei ehtinyt valmistua ennen pormestari itse valitettavasti kuoli kesken kautensa. Ilmeisesti kirjastosta tapeltiin sellaiset kymmenen vuotta. Mielestäni ihan onnistuneesti perinteitä (gargoyles! sekä marmoria ja kultaa) ja modernia (kirjaston käytännöllinen puoli) yhdistävä vasta 20-vuotias rakennus, joka ainakin valmistuessaan oli maailman suurin julkinen kirjasto. Ilmeisesti minäkin voisin saada sinne kirjastokortin, vaikkei osoite ole Chicagon puolella, mutta vielä en ole yrittänyt. Tuntui niin suurelta voitolta saada vihdoin omaan kirjastoon se kortti...

Juhlallisetn aulatilojen ja muutaman näyttelyhuoneen jälkeen kolmannesta kerroksesta alkaa varsinainen kirjasto, lastenosastolla.

Maailman suurimpaan kirjastoon mahtuu myös melkoisen kattavat kuvakokoelmat. Siellä oli kaikenlaista lehtileikkeistä lähtien. Vaikea tosin uskoa, että analogista kuvakirjastoa enää päivitettäisiin.

Ellei kuvasta oikein saa selvää, sieltä löytyi Biography-osiosta S:n kohdalta myös isoisän pikkupikkuserkku (vai miten se nyt taas menikään), Eliel Saarinen.

Neljännestä ylöspäin kerrokset ovat toistensa kopioita, kunnes päästään ylimpään, joka ensimmäisellä kerralla sai minut lähes haukkomaan henkeäni.

Tuntuu valtavan hienolta ensinnäkin kävellä kaupungin hälinästä sisälle rauhalliseen kirjastoon (kirjastot ovat aina olleet minulle tärkeitä paikkoja, ja paikkoja joissa vietetään aikaa, ei vain käväistä) mutta vielä hienommalta nousta häikäisevän lasitaivaan alle avaraan, kauniiseen, julkiseen tilaan.

Kovin autiota siellä on ollut aina käydessäni, mutta eipä siellä toisaalta ole varsinaisia lukunurkkauksiakaan.

Uutta kirjastoa ryhdyttiin suunnittelemaan, kun vanha oli käynyt niin pieneksi, että suurin osa materiaalista oli varastoissa muualla. Vanha kirjasto toimii nykyään kulttuurikeskuksena, ja pidän siitä vielä enemmän kuin uudesta - jos mahdollista. Toisinaan sitä saa tarpeekseen siitä, että "hengailupaikat" on lähinnä ostareita ja standardiajanviettotapa on leffaan meno. Olenhan minä lähes yhtä lailla osa kulutusyhteiskuntaa kuin keskivertokansalainen täällä, mutta minulle kaupallisuusyliannos tulee ehkä herkemmin, ainakin vielä. Ensimmäistä kertaa tämän paikan löytäessäni tuntui kuin olisi ollut helpompi hengittää. Ehkä siksi, että ymmärsin täältäkin löytyvän ihmisiä joille julkinen ja julkiset, ilmaiset palvelut ovat tärkeitä.

Keskuksen omat nettisivut ovat osa kaupungin turismisivustoa ja mielestäni surkeat, mutta siitä ei kannata hämääntyä, vaan ehdottomasti kannattaa suunnata Michigan Avenuen ja Washingtonin kulmaan, ellei muuta niin hakemaan nippu esitteitä ja saamaan turisti-infoa.

Ihan joka kerta keskustassa käydessäni en siellä piipahda, vaikka ehkä kannattaisi. Vaihtuvia näyttelyitä on ainakin pari, ja erityismaininnan ansaitsee Project Onward, joka tarjoaa työskentely- ja galleriatilaa sekä opetusta kehitysvaikeuksisille taiteilijoille. (Enpä halunnut käyttää sanaa kärsiä tässä yhteydessä, tuleepa huomattua englannin poliittisesti korrektin kielenkäytön hyvät puolet, suomeksi kuulostaa niin paljon kurjemmalta kaikki "erityisyys".)

Kulttuurikeskuksen lukuhuonetta (-aulaa) käytän vihdoin ensi viikolla hyväkseni itsekin ensimmäistä kertaa, on sovittuna opiskelutreffit, vaikka ihan eri aloja luetaankin.

Miesparka laittoi viestiä että on juuri palaamassa supernälkäisenä muutaman tunnin ylitöiden jälkeen kotiin. Hyvä ajoitus, tässähän tätä jo onkin. Vielä jäi kerrottavaa, eli Loopista riittää kolmanteenkin osaan - pysykää kanavalla!