Uuden aikakauden alku: muutto, muutoksia

Viikko sitten maanantaina muuttomiehet siirsivät meidän tavarat (paitsi pari-kolmekymmentä laatikkoa jotka tuotiin itse etukäteen) kolmessa tunnissa vanhasta kodista uuteen. Samana päivänä saatiin makuuhuone ja kylppärit nukkumis- ja peseytymiskuntoon (päätelkää itse mihin kuntoon mikäkin huone yritettiin saada). Tiistai ja keskiviikko meni töissä ja kotitenttiä puurtaessa (hey, A tuli että pamahti - vaikka proffa jätti pisteiden ynnäämisen tekemättä, ja jäin vaan miettimään että vähemmälläkin työllä olisi pitänyt pärjätä), ja ehdin tuhkakeskiviikon iltakirkkoon viime tipassa vain, koska tentin palautusaika oli vähän ennen kuin kuoro alkoi lämmitellä.

Ai tällaisia puskia. Juuri muuttoa ennen, viime keskiviikkona ja
taas tänään tuli lunta, mutta tässä välissä on paljon sulanutkin.
Muuttaessa vain korkeat heinät näkyivät lumen alta. 

En edes muista mitä tein torstaina, paitsi turhauduin (jo) uuteen työmatkaan, lähinnä vasemmalle kääntyvien kaistojen puutteesta johtuen. Perjantaina mies juhli kaverinsa uutta työpaikkaa ja pian syntyvää lasta, ja minä järjestin pyykkishow'n ja siihen sivuun keittiön täyttöoperaation - mutta silti ensimmäinen kotiruoka-ateria venyi maanantaille. Lauantaina kokosin asiakirjakaapin (jos se nyt on oikea käännös termille filing cabinet) alusta loppuun, ehkä naistenpäivän kunniaksi. Vaikka feminismin idea ei olekaan se, että ei anneta miesten auttaa, niin ainakin naistenpäivään sopii se, että totta kai pystyin siihen.

Ei ensimmäinen mutta toinen kotiruoka-ateria. Ainakin jonkun aikaa
ihana kaasuliesi ja ravintola-/pikaruokakauden muistelu inspiroi kokkaamaan.
Porsaankyljys paistetuilla paprikalla ja sipulilla, lisukkeena vihreitä papuja
valkosipulilla ja sitruunalla, ja näköjään kokonainen vuori salaattia.

Sunnuntai tuntui varsinaista muuttopäivää paljon isommalta muutokselta. Siivottiin vanha kämppä, tuotiin siivoustarvikkeet ja itse asiassa iso läjä sinne vielä jäänyttä muutakin tavaraa - ylijääneitä pahvilaatikoita, roskiksia, jääkaapin ei-tuoretavarasisältö. Vanha imuri (olisiko ollut järkevää löytää lahjoituspaikka sille etukäteen?) ja parvekkeen matto piti minun vielä maanantaina napata mukaan ennen kuin palautin avaimet, mutta sunnuntaina juhlallisesti sammutettiin valot ja suljettiin takanamme sen aikakauden ovi.

Tästä ovesta puolestaan takapihalta etupihalle.
Nilkkaa/polvea myöten lumessa tietty.

Paljon surullisemmat hyvästit jätin aiemmin sunnuntaina kirkossa. Meidän kappalainen lähtee kirkkoherraksi Ohioon. Hyvästeistä ei todellakaan tule harjoituksella helpompia, ja olen yrittänyt selvittää itselleni, miksi nämä hyvästit olivat niin vaikeat. Pastor Heidi, kuten pappeja täällä ainakin minun kokemuspiirissäni kutsutaan, etunimellä ja tittelillä, oli se, joka tarttui minua hihasta kun kävin kurkistamassa olisiko Faith Lutheran sellainen seurakunta jossa viihtyisin. En ole osannut kuvitellakaan kirkossakäyntiä ilman Pastor Heidin mukaansatempaavia saarnoja, tai vapaaehtoiskuvioissa pyörimistä ilman Heidia, puhumattakaan siitä miten me tulimme juttuun - kolme neljäsosaa suomalaistaustaisen Heidin ja minun huumorit osuivat yksiin; keskivertoamerikkalainen huumori ei useinkaan yllä samoille kuivuusasteille. Harvoin sitä pääsee amerikkalaisessa kirkkoherranvirastossa kuulemaan papin suusta "värikästä" suomen kieltä, ja ensi jouluna kaipaan aivan varmasti suomenkielisiä hyvän joulun toivotuksia.

Etuoven katos on vähän vinksallaan, mutta kun se ja sidings
korjataan, toivottavasti takorautapilarit jätetään.

Introspektiossani tulin siihen lopputulokseen, että yhdistelmä melko äkillistä ja ainakin yllättävää lähtöä sekä kun lähtijä on sellainen, joka on ollut täällä tukipilari ja edustanut pysyvyyttä, selittävät kuinka tässä on sopeutumista uuteen. Mutta ihan kamalan itsekäs ei sitä kehtaa olla, ei ole lähtijälläkään helppoa vaikka uudet positiiviset tuulet puhaltavat ja kutsu on käynyt.

Myöhemmin sunnuntaina minulta jäi välistä Heidin läksiäiset, koska olin kuukausia sitten lupautunut hommiin kodittomien lämmittelypaikalle yhteistyökirkolla. Päätin, että kaikesta huolimatta sinne meneminen on paras tapa osoittaa kiitollisuuteni kaikesta, mitä olen saanut Heidilta ja hänen kauttaan - ja se olikin hyvä kokemus ja mukavaa puuhaa. Mutta ehkä olisi pitänyt sittenkin mennä muun seurakunnan kanssa jättämään perusteellisemman kautta hyvästit, sillä vietin vielä maanantaitakin pala kurkussa. En kerta kaikkiaan tajunnut ennen kuin kuulin muutosta, että Pastor Heidi on ollut tänne muutettuani yksi arkeni (ja sunnuntain...) tärkeimmistä ihmisistä. Onneksi pääsin sen sanomaan.

Lupaava näky maanantailta

Vaan tässä ollaan tänään. Huomatkaa autotallin hempeät verhot.

Vähitellen alkaa arki tuntua tavalliselta taas. Muutto vaan teettää vielä niin paljon hommaa, että olen kiitollinen vähemmistä työtunneista. Tietenkin olisi opiskelu-/artikkelihommia missä pitäisi ottaa spurtti, mutta aion saada tänään työhuoneen valmiiksi. Aamu alkoi (kas, mikä yllätys) lumenluonnilla, ja käytin auton huollossa aamupäivällä - vain kolmisensataa mailia myöhässä. Sitten kun nämä viimeiset laatikot on tyhjänä, on luvassa uusien rutiinien hiomista. Uuden aikakauden ensimmäinen vaihe on alkanut, vaikka välikautta tässä eletäänkin kesä-heinäkuuhun saakka.

Ehkä talven ihmemaa -maisemat eivät enää ole
jokaviikkoisia kun aloitan erikoistumisen?