Muutto edessä

Olemme alun pitäen varautuneet siihen, että sitten kun saan erikoistumispaikan, me muutetaan lähelle minun työpaikkaani. Asia oli tietenkin aika abstrakti siihen saakka, kunnes selvisi että 1) saan erikoistumispaikan ja 2) se sijaitsee Chicagossa.

Sairaala vaan sijaitsee sellaisella alueella, että ihan lähelle muuttamisessa ei olisi ollut mitään mieltä. Niinpä minun oli helppo suostua kompromissiin, jossa lähdimme etsimään uutta kotia puolivälistä: Miehen työmatka suuntautuu länteen, minun itään, kuten nytkin, mutta kartalta löytyi piste, josta aamuruuhkan aikaan molemmilla kestää vain puolisen tuntia töihin.

   Mikä tämä on?*   

Eipä meillä mitään suurempaa kiirettä ollut: Vaikka vuokrasopimus umpeutuisi 11.3., sitä voisi jatkaa kuukauden kerrallaan jos mitään ei sitä ennen löytyisi. 60 päivän irtisanomisaika vähän kummitteli mielessä, ja muuttuikin sitten pikku möröksi, kun 61 päivää ennen vuokrasopimuksen umpeutumista saatiin kirje asuntotoimistosta: Olisimme tervetulleita hakemaan toisen, jo remontoidun asunnon tästä kompleksista, mutta tähän kämppään ei remontin takia vuokrasopimusta uusittaisi. Tämä siis irtisanomisajan täyttymisen aattona... Hyvin on järjestetty, ja ihan periaatteen vuoksi suututtiin ja valitettiin asiasta. Ehkä uskottavan oloisen tuohtumuksemme ansiosta saatiin lupaus joustosta muuttopäivään, jos menee pitkäksi, ja myös armoa irtisanomisaikaan.

Käy sääliksi muita, joille on sama kirje laitettu ja annettu päivä aikaa muuttopäätökseen. Meille lopulta kävi oikein hyvin, kun nuo joustot saatiin, ja kun kirje antoi hyvän sysäyksen lähteä tosissaan etsimään uutta asuntoa. Seuraavana viikonloppuna käytiin katsomassa neljää taloa (joo, omakotitaloa!) ja omaksi suureksi yllätykseksemme jo viime perjantaina allekirjoitettiin vuokrasopimus hiljan remontoituun, tiivistettyyn ja (ainakin sisältä) nättiin taloon suorastaan täydellisellä paikalla: Uudesta kodista pääsee kävellenkin jonnekin! Jopa junalle!

*Kts. kuva. Amerikkalaisille niin arkinen, suomalaiselle eksoottinen jääpalakone jääkaappipakastimen reunassa. Lupaan paremman kuvan kun muutetaan. Elämä on parempaa, kun on innoissaan pienistä, hullunkurisista jutuista, kuten minä nyt tästä vesi-jääpala-automaatista. Onhan niitä tullut toisten jääkaapeista käytettyä, mutta meillä ei aiemmin ole ollut.

Mies oli etukäteen omakotitalon kannalla, minä mietin kaikkia niitä riesoja mitä siitä seuraa. Rivitalo olisi ollut minulle hyvä kompromissi. Mutta jo netistä vaihtoehtoja katsellessa aloin vähitellen kallistua omakotitalon kannalle itsekin. Asunnoissa tuntui olevan aina joku iso vika, korkeampi neliövuokra, ja meille sopivilla alueilla joko kallis autopaikka tai katuparkki, mikä voi tietenkin tarkoittaa korttelien päähän parkkeerausta - oon liian hyvään tottunut. Rivitaloja ei juurikaan ollut markkinoilla. Ja omakotiasumisen tuoma rauha ja tila kerta kaikkiaan alkoi houkutella.

En osaa päättää mikä uudessa kodissa on parasta: Sijainti tietenkin, mutta olisiko se ehkä oma pieni piha, autotalli (hyvästi lumenluonti auton katolta! Terve vaan, lumenluonti pihasta), mahdollisuus polkupyörään, "oma huone" jonne voin levitellä lankani, kirjani ja laukkuni ilman että pitää sietää miehen kärsiviä katseita, vai sittenkin:

Tässä lattiassa silmä lepää.

Hyvästit kokolattiamatoille! Omistajat pelastivat ja kunnostivat vinyylilattian alta alkuperäisen puulattian. Vuokranantajapariskunnallamme on siis hyvä maku, sen lisäksi että tähän asti ovat osoittautuneet sekä mukaviksi että reiluiksi. Kuulimme myös, että he asuivat puolisen vuotta itse tässä talossa kun kunnostivat omaa nykyistään. Eli he paitsi tuntevat talon hyvin, myös toivottavasti välittävät siitä hieman pelkkää sijoitusasuntoa enemmän.

Kolmekymmentäyksi päivää muuttoon, enkä malttaisi kotona oikein tehdä muuta kuin pakata tai suunnitella muuttoa. Hyvä tietenkin muuton kannalta, huonompi juttu kaikelle muulle, mitä pitäisi saada hyvään tahtiin aikaiseksi!