Oktoberfest zu Hause

Viime perjantaina mies ilmoitti, että Oktoberfestin alun kunniaksi meillä tehdään huomenna pretzeleitä. Tai Brezeln, tai "viipurinrinkeleitä" - piti hakea Wikipedia avuksi jotta muistin suomenkielisen nimen.

Mies on kasvanut italialais-, irlantilais- ja saksalaisamerikkalaisen kulttuurin sekoituksessa, ja aika lailla tasapuolisesti miehen herkkuruokia tulee kustakin amerikkalaisen kulttuurin haarasta. Rinkelileipurina en häntä koskaan ole nähnyt, enkä nähnyt vieläkään: Koska omasta viime leipomakerrasta on jo (liikaa) aikaa, (niin, se ruisleipäjuuri, yritys 2.0 odottaa edelleen alkuaan) oli se mainio syy kokeilla jotain itsellenikin uutta enkä antanut miehelle mahdollisuutta kokeilla leipurin kykyjään. Ei pistänyt vastaankaan.



Resepti neuvoi tekemään kaivon jauhokasaan ja kohottamaan hiivan maitotilkassa! Oli jännää. Lähtiessäni vaivaamaan, luulin ymmärtäneeni väärin, mutta meidän jauhot vaan vaativat vähän lisää maitoa. Aika irtonaista taikinasta tuli. Ensimmäistä kertaa ikinä piti jauhottamisen sijaan kastella käsiä, jotta sain pötkylät muotoiltua.



Vaivaamisen lopputulos... Rinkelit upotetaan kiehuvaan veteen, johon on lisätty tilkka ruokasoodaa. Rinkeli pullahtaa ja nousee veden pintaan - yksin sen näkeminen oli vaivan arvoista!

Ruokajuomana oli tietty münchenläistä olutta. Tämä olut valikoitui helpon saatavuutensa (lähikauppa) perusteella. Oli parempaa kuin muistin tai odotin, en yleensä ole vehnäoluista perustanut. Puolitoista olutta takasi tälle leipurille nuijanukutuksen myöhäisen päivällisen päätteeksi...  Sitä kun istuu lauantaipäivän koneella vääntäen (hei arvaatteko jo??) vielä parempaa erikoistumispaikkahakemusta, kello on yhtäkkiä seitsemän ennen kuin ollaan edes kaupassa hakemassa päivällistarvikkeita.

Päivällisestä puheen ollen, minun veivatessa taikinaa, mies laittoi makkarat uuniin (!!)sipuli-pekonipedille. Ja viimeisteli kypsennyksen grillillä. Pääruokalajina oli siis "brats", kuten niitä amerikkalaisittain kutsutaan. Vaikka lautasellani on 2½ makkaraa, voin vakuuttaa ettei napa vetänyt niitä kaikkia! Lisukkeena on säilöttyä punakaalia - lämmitettynä. Muistikuvani ajalta ennen Amerikkaa alkavat hämärtyä, kun minulla ei ole aavistustakaan, onko punakaalisäilyke amerikkalaisempi kuin saksalaisempi lisuke, ja lämmitetäänkö puna- tai hapankaalia Euroopassa. 

Rinkeleiden paisto vei uunimme tapaan melkein tupla-ajan ohjeeseen verrattuna, mutta ehtivät vielä päivällispöytään. Oma suosikkini taisi olla valkosipulisuolalla maustettu. Karkeaa suolaa ja kanelia kokeilimme myös. Tehdään varmasti toistekin.

Jälkiruuassa siirryimme amerikansaksalaisesta puhtaasti amerikkalaiseen. Olin liian uninen ottaakseni enää kuvaa, mutta lämmitetty kurpitsapiirakka jätskillä ansaitsee tulla mainituksi. 

Ensimmäiset syksyn merkit, ennen kuin sortsikelit kunnolla loppuvat, ovat Oktoberfest-mainokset, ja kurpitsat kaikkialla: Piirakassa, kaupan edessä (koristeeksi tai kaiverrettavaksi), kaupassa (piirakkaan), ja kahviloissa kurpitsamaustetun kahvin ja erityisesti pumpkin spice latten muodossa. Minusta kurpitsa on edelleen parhaimmillaan etikkasäilykkeenä. Siskon vinkkaamalle kurpitsarisotolle annan kakkossijan. Kurpitsajälkiruuat jäävät selvästi jälkeen. Saatan silti käydä Gloria Jean's kahviputiikissa hakemassa tarjouspaketin (kuvassa) kun jaksavat kupongeilla muistaa.