Ohi on - toivottavasti!

Tekaisinpa tänään yhden tentin. Ihan vaan sellaisen, jota kevyesti kutsun loppuelämäni suunnan suhteen merkittävimmäksi yksittäiseksi tekijäksi. Ei paineita!

Kyseessä oli tietenkin se tässä blogissa kuoliaaksi vaiettu Yhdysvaltain lääkärilisenssitenttien ensimmäinen osa (USMLE Step 1). Vastasin tänään kolmeensataankahteenkymmeneenkahteen monivalintakysymykseen, jotka oli jaettu seitsemään neljänkymmenenkuuden kysymyksen blokkiin. Välissä pidin 10 + 20 + 5 minuuttia taukoja, tunnin olisi saanut pitää. Aloitin tentin parikymmentä minuuttia ennen määrättyä aikaa, ja lähdin tietokonesalista puolitoista tuntia ennen kuin tenttiaika taukoineen, yhteensä kahdeksan tuntia, olisi päättynyt.

Oikeastaan melkein nautin kysymyksiin vastaamisesta. Tuskainen olo tuli vain hetkittäin, ja keskittyminen herpaantui vain muutaman kerran, ja silloinkin oli aikaa paikata tilanne. Olen tenttiin valmistautuessa käynyt läpi kolmetuhatta harjoituskysymystä, jotka on aivan samanlaisella ruudulla samanlaisessa käyttöjärjestelmässä, mikä auttoi valtavasti siinä, että tenttitilanne tuntui kotoisalta, kuin mikä tahansa päivä jolloin herään aikaisin tekemään QBankia. Pitää kyllä sanoa, että vähemmänkin olisi luullut riittäneen. Miten ihmeessä siinä meni 3000 kysymystä ennen kuin olin valmis tenttiin?

Miten ihmeessä siinä meni kaksi vuotta muutosta että olin valmis tenttiin, voisi myös kysyä. Olenpa sitä itseltäni useamman kerran kysynytkin, ja kaksi vastausta toistavat itseään: Merkittävimpänä biokemian, fysiologian ja anatomian rimaa hipova suorittaminen lääkiksessä, ja vielä niin kauan aikaa sitten. Toinen iso tekijä on, että meni noin vuoden verran, ennen kuin myönsin itselleni, etten pysty tähän ilman ulkopuolista apua - ja sitä aloin saada lopulta vasta tämän vuoden helmikuussa preppauskurssin alkaessa. Rahat ja kukkaro siinä menee, mutta katson saaneeni rahoilleni vastinetta. Toki sen ensimmäisen Amerikan-vuoden aikana olin tehnyt paljon muutakin kuin yrittänyt lukea, kuten hankkinut elämän, joten en jää sitä liikaa suremaan. Paitsi jos erikoistumispaikan saaminen jää kiinni aukosta CV:ssä.

Step 1:n 322 kysymyksestä noin 25 % on patologiaa, 25 % farmakologiaa ja loput mikrobiologiaa, immunologiaa, anatomiaa (n. 10 %, neuroanatomiaa ja embryologiaa painottaen), fysiologiaa, biokemiaa ja käyttäytymistieteitä/psykiatriaa/lääkäri-potilassuhdetta/epidemiologiaa/biostatistiikkaa yhdistelevää Behavioral Sciences -oppialaa. Näiden opiskelu on ollut osaksi yhtä rääkkiä, mutta olen koko loppuelämäni onnellinen siitä, että opin rakastamaan patologiaa (kun se on niin paljon kivampaa kuin muut osat) ja opin oikeasti ymmärtämään sydämen fysiologiaa. Olen osannut siis myös nauttia!

Iso ilo on ollut myös se, että sain preppauskurssilta kollegoita tutuiksi ja kavereiksi. Harmi kyllä moni heistä on haihtunut jo paikkakunnalta, mutta vertaistuki on aina vertaistukea.

Muutaman viikon päästä kuulen, pääsinkö läpi. En olisi mennyt tenttiin, ellen olisi uskonut läpipääsyn olevan todennäköistä, mutta eipä sitä koskaan tiedä. Tällä hetkellä olen, sanotaanko, sufficiently confident, mutta varovaisesti niin. Ja kuinka varovainen sitten olenkin, tiedän kyllä että reput olisi valtava pettymys. Jos en tällä valmistautumisella pääse läpi, mitä siihen sitten vaaditaan? No ainakin siihen vaaditaan toisen kerran 790 dollarin tenttimaksu, ja lisää niitä harjoituskysymyksiä.

Ensi kuun ensimmäinen päivä aloitan joka tapauksessa seuraavan tentin preppauskurssin. Kuusi viikkoa, ja ah ihanaa, kuusi viikkoa kliinisiä erikoisaloja! Motivaatiota ainakin riittää. Seuraava tentti on Step 2 Clinical Knowledge, samalla tyylillä järjestetty tietokonetentti. Viimeinen ennen erikoistumispaikkahakua on Step 2 Clinical Skills, jossa tutkitaan 12 näyttelijää (näyttelevät toki potilaita), ja jossa arvostellaan diagnostiset, potilaan tutkimisen ja vuorovaikutuksen, ja englannin kielen taidot. Viimeinen arvostellaan vain hyväksytty/hylätty-asteikolla, ja keskimäisen, Step 2 CK:n merkitystä vähentää se, että USA:n lääkiksistä erikoistumismarkkinoille halajavat eivät ole vielä suorittaneet sitä siinä vaiheessa, kun paikoista päätetään. Niinpä tämän päivän tentti oli tärkein yksittäinen tekijä uran urkenemiseen täällä.

Tajusin muuten juuri, ettei minulta kysytty yhtään kysymystä tiamiinista kofaktorina, eikä fenyyliketonuriasta tai sfingolipidikertymäsairauksista. Eikä edes aivorunkoinfarktien lokalisoinnista! Pah! :D Näistä kun ei ole juuri toivoa, että pääsisin käyttämään tietojani klinikassa... Sen sijaan hepatiitit, bakteeritoksiinit, autoimmuunisairaudet, syövät ja hormonit esiintyivät kysymyksissä - hyvä niin. Loppujen lopuksi olin psyykannut itseni hyppäämiseen sellaiseen helvetintuleen, missä kaikki kysymykset ovat kompia, tavallisista sairauksista kysytään vain kummallisia kysymyksiä, ja feokromosytooma on toiseksi tavallisin kohonneen verenpaineen syy heti hyperaldosteronismin jälkeen, että jouduin muistuttamaan tentissä itseäni siitä, että se itsestäänselvä vaihtoehto ihan oikeasti voi olla oikea vastaus...

Tänään juhlitaan! Vaatimattomasti tosin, ja suurin juhlahetki oli jo kirjojen pakkaaminen laatikkoon. Kirjahyllyssä on taas tilaa! Ihanat kolme lomaviikkoa tiedossa, loppukesä on kauneimmillaan ja vanhemmat tulevat käymään.

P.S. Kuinka ironista on, että ensimmäinen asia, Errand, jonka hoitamiseen ei tarvitsisi autoa, on tämä tentti?!? Tenttien järjestäjäfirmalla on tilat tuossa kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Ja että minä silti hermostuksissani menin autolla!