Räkänokka lähtee maailmalle - Out into the world with a runny nose

Huomenna tähän aikaan ollaan jo koneessa, jos aikataulut pitää. Ei tullut uutta tuhkapilveä, siinä tapauksessahan uhosin meneväni vaikka laivalla. Olen saanut Suomessa kaiken niin valmiiksi kuin mahdollista, ja kun eilen vielä pääsin tuuliselle merelle (edes pieneksi matkaksi), mökille ja marjaan, on hyvä aika lähteä. Sauna tosin jäi väliin, koska pari päivää sitten iski flunssa.

Räkänokkana maailmalle, sitten. Silmät vuotaa flunssasta, ei lähtöitkusta. Minipullo käsidesiä ja tukku nenäliinoja käsilaukkuun (tai no, "käsilaukkuun", se on nimittäin isonpuoleinen tietokonelaukku) ja anteeksipyytelevä ilme kasvoille kun kanssamatkustajat kauhistelevat, minkä taudin minulta ehtivät jälkimmäisen, kahdeksan tunnin lennon aikana saada.

Siellä rapakon takana odottaa koti. Jotenkin odotin että lähtöön liittyisi enemmän tunnemyllerrystä tai surua, nyt on hädin tuskin haikea olo. Olen sentään matkalla kotiin, vaikka sen ympäristö onkin vieraampi. Enkä oikeastaan lähde niin kauas. Äiti on muistellut omaa lähtöään töihin Nepaliin. Sinne kulkivat hädin tuskin kirjeet perille; minä taas varmistin eilen, että äiti osaa aloittaa videopuhelun. Eli mikäs tässä on lähtiessä!

***********

Right now tomorrow we'll be in the air already, provided the plane leaves on time. The second ash cloud never came, so I'm off by plane, not by ship as I threatened if flying wouldn't be possible when moving time comes. I have everything in Finland as ready as it may be, and when tomorrow I got the chance to get to windy sea (if only for a moment), to the cottage, and to pick berries (bilberry and lingonberry), it's a good time to go. Sauna, however, I had to miss, because of a cold I caught a couple days ago.

Out to the world with a runny nose, then, I go! Eyes are watering, but not for farewell-weeping. Better take a pack of tissues and a mini bottle of hand desinfectant to my modest "handbag" - rather, a large-ish computer bag, and look apologetic when fellow travelers look at me horrified wondering what horrible diseases they will catch during the second, eight-hour flight.

There it is, waiting for me, my new home across the Pond. I expected all this leaving process to be more emotional and sadder. But I am going home, even though its surroundings aren't so familiar. And I'm not even going that far. Mom has been remembering her leaving to work in Nepal: Then you could barely get letters there whereas now I just made sure mom knows how to start a video call on Google Chat!