Sosiaalinen manifesti

Kirjoitin eilen maahanmuuttajan muuttuvista ihmissuhteista, kun kaikki muuttaa. Mainion kommenttiketjun innostamana (ihanan paljon ajatuksia herättäviä kommentteja - rakastan kommenttiketjukeskustelua!) tajusin paitsi että en minä oikeastaan tarkoittanut valittaa, myös että minulla on salainen sosiaalisen maailmanvalloituksen agenda, joka näkyy muotoutuneen päässäni melko valmiiksi, mutta jota en ole ollenkaan toteuttanut tähän mennessä.

Epämuodollinen, löyhä yhteisö teki yhdessä taideprojektiin.

Ei tämä ole oikeaoppinen manifesti, mutta haluan esittää ideaalin, jota haluaisin elää. Ja minulla on myös oma lehmä ojassa. Kenen puoleen minä käännyn, ellen luo täällä laajaa verkostoa ei-sukulaisista? Minun äitini lähtee aina auttamaan tarvitsevaa, ja on itse saanut apua etenkin mummolta ja tädeiltä. Ei siis tarvitse kaukaa etsiä, mistä lähimmäisyyden ihanteeni olen saanut. Tänne jo syntyneistä verkoista huolimatta ne tärkeimmät, eli äiti, tädit, siskot ja kaksi kolmesta kälystä ovat niin kaukana, että esimerkiksi muuttoavuksi on vähän epäkäytännöllistä tulla. (Äiti jo tarjoutui. Pohti myös pikkuveljeni lähettämistä. Edelleen vähän turhan epäkäytännöllistä...)

Siispä, mitä sanotte seuraavasta?

1. Arkielämässä tulee pyrkiä tiheään sosiaaliseen kanssakäymiseen myös työn ulkopuolella.
2. Meidän tulee välttää ihmisten lokeroimista, ja olla avoimia kohtaamaan monenlaisia ihmisiä, riippumatta siitä, onko yhteistä kulttuuria, elämänkatsomusta tai samankaltaista elämäntilannetta.
3. Meidän tulee avata kotimme tutuille ja melkein tuntemattomille, ja olla huolehtimatta liikoja pölystä tai puutteellisesta tarjoilusta: Voihan sitä vaikka opettaa muut teekyläilemään! (Kts. edellinen kirjoitus.)
4. Meidän pitää yrittää olla erityisen herkkiä huomaamaan ne, ketkä eniten voisivat hyötyä tuttavuuden solmimisesta. Vanhan totuuden mukaan jäämme siinä silti itse yleensä voiton puolelle.
5. Meidän pitää opetella myös rohkeasti pyytämään apua, neuvoa ja palvelusta. Ei tartte aina pärjätä.
6. Yritetään olla spontaaneja, joustavia ja tarvittaessa puolestaan suunnitelmallisia.
7. Laajojen verkostojen luominen edesauttaa etenkin minun ympäristössäni niin kehittymättömän uudelleenkäyttö-kierrätyskulttuurin syntymistä ainakin epäsuorasti. Laajasta piiristä voi toivoa löytyvän tavaran lisäksi myös ammattilaispalveluja.
8. Länsimaisessa kulttuurissa surraan usein yhteisöllisyyden rapautumista, yksinäisiä vanhuksia, suljettuja ovia ja hiljaisia katuja. Pienet ja isot yhteisöllisyyden teot ja tavat voivat vähitellen murtaa pelon kulttuurin, joka on mielestäni suuri yhteisöllisyyden tappaja.

Lähde

Korkealentoista ja kirkasotsaista? Totta kai! Jos ideaalit tähtäävät matalammalle, miten mudissa pyöriikään todellisuus?

Itse ajattelin lähteä siitä, että laadin listan niistä (teko-)syistä, jotka omalla kohdalla rajoittavat uusien ja vanhojen ihmisten tapaamista, enkä sitten anna itseni enää käyttää niitä.