American Airlines saa kaikki epämukavuutensa ja hermoille käyvät tuplaturvallisuuskysymyksensä anteeksi, minä < 3 suora lento
Mennessä solahdin Suomeen niin sujuvasti, että jossain vaiheessa havahduin pohtimaan, olisiko takaisin tullessa uudelleensopeuduttavaa paljonkin. Vähän onkin tullut muistumia kahden vuoden takaa - kuinka surrealistiselta tuntui kun elokuvateatterin vessassa mukaansatempaavan leffan jälkeen yhtäkkiä taas muistin, että hei minäpä asunkin nyt USA:ssa. Tänään oltiin leffassa, mutta vessassa käsiä kuivatessani muistelin vain sitä, kuinka unohdin blogissa ihastella Suomeenkin rantautuneita Dyson Airblade - käsienkuivaajia. Bongasin sellaisia Suomessa ensimmäistä kertaa nyt Tampereen Plevnassa. (Suomessa ei onneksi tarvitse elokuvalippua päästäkseen leffateatterin vessaan.)
Yöllä herätessä, aamulla unenpöpperössä vielä keittiössä puuhatessakin se tulee myös: Havahdun siihen, että vaikka vielä hetki sitten käden ulottuvilla oli karviaispensaat, siskot, kaikki muut, meri, ovat ne nyt käsittämättömän kaukana. Katson hetken aikaa meidän keittiötä vieraan silmin, enkä osaa ajatella itseni kuuluvan sinne.
Ehkä mieli on vähitellen seurannut ruumista tälle aikavyöhykkeelle. Joka tapauksessa nyt ei ole juurikaan aikaa miettiä syntyjä syviä, sitä miten aina on pala itsestä toisella puolella maapalloa. Tai, Suomessa ainakin. Sillä Suomessa tuollaisen kuusiviikkoisen selvisi itse asiassa mallikkaasti ilman ikävöintiä tänne, melkein aloin huolestua ettenkö miehestäni sen vertaa välitä. Joko se on persoonakysymys, tai sitten viiden vuoden kaukosuhteessa opittu erossaolon sieto ei ole vielä unohtunut. Luultavasti molempia. Ei syytä huoleen, aloin ennen paluuta silleen sopivasti kaivata takaisin, ja O'Harella immigrationin massiivijonoista selvittyäni sain maistaa sitä, mikä kahden vuoden yhdessäolon jälkeen melkein oli unohtunut: Jo pelkkä jälleennäkemisen hetki tekee erossaolosta sen arvoisen. Elokuvat eivät juurikaan liioittele hidastusefekteissään, lentokentältä puuttuu vain jousisektio. Tullialueen ovet aukeavat - katse löytää tutun hahmon - kaikki muu ympärillä vaimenee - raahattavat laukut tuntuvat yllättävän kevyiltä - kädet irtoavat laukkujen kahvoista ja kietoutuvat maailman rakkaimman ihmisen ympärille. Sellainen ilon ja onnen ryöpsähdys, joka minun kohdalleni osuu näköjään yleensä lentokentällä.
Mun mies oli myös ostanut mulle Lindtin suklaata. Se tarkoittaa, että silläkin oli vähän ikävä. < 3
Hiukan olen kade tuosta kuudesta viikosta mutta samalla odotan innolla noin reilua viikkoa, jolloin pääsen kokeilemaan tuota Chicago Helsinki lentoa. Koneessa istuminen Hki-NYC on ollut se max, minkä kestän, mutta toivon että se lisäaika ei käy liian ahdistavaksi....oma reissuni on lyhyt, mutta yritän olla huolehtimatta siitä etukäteen. Enkä tee pitkiä listoja, mitkä pitäisi toteuttaa muutamassa päivässä....no ehkä vähän! :)
VastaaPoistaEipä ollut ihan noin pitkä matka itselläkään alunperin suunnitelmissa. "Kahdet häät ja yhdet hautajaiset" oli lopulta matkan otsikko, mutta pääteema oli yritys opiskella kaikista kotimaan houkutuksista huolimatta. :)
PoistaMilloin olet lähdössä? Kai se on hyvä olla vähän listalla mitä haluat tehdä, ettei sitten käy niinkään, että paluulennolla tulee mieleen vaikka mitä, mitä ainakin olisi pitänyt tehdä! :) Mä tein elokuussa pikavisiitin Berliiniin, alle kaksi vuorokautta, mutta onnistuin juuri siinä, että oli joku tavoite siellä ololle, muttei liikaa.
Olihan se paluumatkan 9 h 40 min pitkä aika, vielä kun näyttivät huonoja leffoja. Oma pisin lentoni oli 17 h Frankfurt - Santiago de Chile, siinä ehti tulla tuska. Minut pelastaa silloin yleensä sudoku: En jaksa keskittyä edes lehden lukemiseen, mutta sudoku menee. Hyvää matkaa! :)
Vanhassa Hesarissa on ollut joku tarina Suomi-bulimiasta, joka kohtaa ulkosuomalaista lyhyellä Suomen matkalla, kun kaikkea pitää syödä/katsoa/tavata. Yritän nauttia kotimaasta kohtuudella.
VastaaPoistaTeimme viime joulukuussa myös matkan hautajaisiin, joten ymmärrän. Kaikki matkat eivät ole aina niin kivoja.
Olen samaa mieltä että hyvin suunnitellut pikareissut toimivat - olen ollut viikonloppu reissulla Venetsiassa ja se meni ihan nappiin (PHL - Venice - PHL), mitä nyt jet lag vaivasi jälkeenpäin.
8 yötä ja sitten Chicagon kautta Suomeen ja Raumalle ! :)
Se on onnistunut pikareissu, kun jetlag iskee vasta jälkikäteen. :D
PoistaSiistiä ettei tullu sen enempää ikävä ja sait nauttia! Mulla se ikävä iskee aina siinä muutaman viikon kohalla. Aina myös unohdan kyseisen faktan ja oon poissa paljon kauemmin kun sen pari viikkoa. En tiiä et opinko koskaan.. :)
VastaaPoistaKun joka päivä näkee, on helppo unohtaa millaista se on kun ei näe. :) Ehkä joku kerta saat miehen pidemmäksi aikaa mukaan!
PoistaIhana kirjoitus!
VastaaPoistaOi kiitos, Anna-Kaisa!
PoistaItse asiassa nykyään Helsingissä Tennis- ja Kinopalatsissa tarvitsee (ainakin periaattessa) lipun päästäkseen vessaan, koska niissä on koodilukot ja koodi lukee lipussa. Tosin yhähän sinne pääsee, kun vaan odottaa että joku tulee tai menee (mihin ei mene kauan), ja koodikin pysyy samana aina kuukauden.
VastaaPoistaKoko kolmen vuoden kaukosuhteilun aikana, mua ei ollut kukaan koskaan vastassa lentokentällä (tai saattamassa sinne), vasta sitten Bournemouthin bussiasemalla, nyyhk.
Vai koodeja Helsingissä... Siellä suuressa maailmassa tarttee olla kovat keinot käytössä, pikku Tampereella pelataan vielä pastoraalimeiningillä!
PoistaIhan epistä ettei J koskaan tullut lentokentälle vastaan! Ehkä täytyy todeta, että lentokentät on varattu mannertenvälisiin kaukosuhteisiin? Euroopan sisällä matkustavan odotetaan pärjäävän itse perille asti... ;)
On niissä vessoissa ollut kieltämättä aiemmin aika kova trafiikki, ja ilmeisesti vain noin puolet maksavia asiakkaita, joten sinänsä ymmärrän. Helsingissä kaikki on isompaa. ;)
VastaaPoistaKyllä, ihan epistä! Toki Bournemouthista Lontoon lentokentille on useamman tunnin bussimatka mitä olisi ollut aika tyhmää matkustella eestaas, mutta oon silti vähän katkera, koska mä vierailin Helsinki-Vantaalla joka ikinen kerta kun se tuli tai meni. Ja nyt kesällä kun lennettiin Roomaan eri paikoista (koska se oli ollut jo viikon reissussa), niin totta kai mun lentoni oli ensin perillä ja taas sain olla se joka istuu ja odottaa siellä...