Kansan asialla

Tänään on tasan vuosi vaalipäivään täällä Yhdysvalloissa. Kampanjointi republikaanien esivaaleissa on kiivaimmillaan. Medialle tosin on olemassa nyt vain yksi ehdokas, Herman Cain. Meneillään on Viikko Kaksi saagassa Cain ja Seksuaalinen Häirintä. TV-ruutu jaetaan kahteen tai neljään tai miljoonaan osaan, ja Puhuva Pää kussakin ikkunassa sanoo painavan sanansa aiheeseen.

Puituaan syytösskandaalia kymmenen minuuttia tai vartin (valtavan pitkä aika täkäläisessä uutispyörässä), joku Puhuva Pää huomauttaa, kuinka surullista on, että varsinaiset sisältöasiat jäävät sivuun tällaisen skandaalin tullessa esiin.

Ja sitten jatketaan samaa huttua.

Luin tässä muutama päivä sitten parin viikon takaista lehteä. Kannatti ostaa irtonumero, vaikka se lukuhetkellä oli muille ollut kalankäärettä jo viikon päivät. Sain väläyksen siitä, mitä kaikkea meiltä jää pimentoon joka tuutin toitottaessa seksiskandaalia: Republikaanien lemmikki, Herman "Bisnesmies ennen kaikkea", "9-9-9", "Pizzakuningas" Cain on sitä mieltä, että hänen ei tarvitse tietää Juuspeki-peki-pekistan-stanin presidentin nimeä (ilmeisesti ei maankaan nimeä...) koska sillä tiedolla hän ei luo yhtään työpaikkaa. Video sammakosta YouTubessa.

Todennäköisesti hän ei sitten tiedä sitäkään, että Uzbekistan on Yhdysvaltain liittolainen Afganistanin naapurissa. Ehkä tällaiset jutut kannattaisi kuitenkin valtionjohtajan tietää jo ennen virkavalan vannomista. Valitettavasti "kansanmiesten" silmissä tämä ei vähennä hänen uskottavuuttaan tippaakaan.

Niin on meno kuin Suomessa, populismilla pääsee nopeasti ja korkealle. (Vaikka täällä siihen vaaditaan lisäksi konservatiivisemmat näkemykset ja huomattavasti lihavampi kampanjakukkaro.)

Kotimaasta puheen ollen, sain tänään uutisotsikoista muistutuksen, että Paavo Väyrynen on ehdolla siellä, ja uhkuu voitonvarmuutta. Toisaalta, ehkä olin vielä unenpöpperössä aamulla puhelimella pelatessani, koska nyt en enää löydä juttua. Pahaa untahan se tuntui joka tapauksessa olevan - Väyryseltä kysyttiin, mitä sitten jos häntä ei valita presidentiksi, ja hän kieltäytyi spekuloimasta epätodennäköisiä tapahtumia. Mistä se mies ammentaa itsevarmuutensa?

Kuulin, että presidentivaaleihin tulisi äänestyspiste myös Chicagoon, mikä tietenkin on hieno juttu. Niin kivaa kuin Minneapolisissa käynti viime keväänä olikin, sama ei houkuttele sitten yhtään tammikuussa. Mutta miten käy äänestyshalujen ylipäänsä? Viimeistään toisella kierroksella vaihtoehdoissa tuskin on enää edes sitä pienempää pahaa. Sellainen vanhojen ärmyjen kokoelma siellä näyttää muotoutuvan ehdokaslistaksi, kaikki omat pitkä- ja lyhytaikaisemmat ärsytyksenkohteeni, paitsi Vanhanen.

Ennen muuttoa puin sanoiksi sellaisenkin aivomadon, että jos Väyrynen vielä nousisi pääministeriksi, pitäisi hakea Yhdysvaltain kansalaisuutta pikimmiten. Sama pätee kyllä, jos presidentiksi valitaan. Toivon parasta, koska en vielä täytä kansalaisuuskriteereitä. Kaksoiskansalaisena voisin aina valita päällimmäiseksi passiksi dokumentin siitä maasta, jonka johdossa on vähemmän pöyristyttävää porukkaa. Hyvältä ei tosin näytä kummallakaan puolen rapakkoa.