Juhlaviikonloppu

En ole vielä täysin määrittänyt omaa suhdettani kiitospäivään, Yhdysvaltain suurimpaan juhlapyhään. Suuruuden perustan lähinnä siihen, että juuri kiitospäivä takaa pisimmät vapaat suurimmalle osalle työvoimaa, neljän päivän viikonlopun. Jouluaatto ja tapaninpäivä on molemmat täällä arkipäiviä.

Kiitospäivä on pohjimmiltaan hyvin vilpitön ja lämminhenkinen juhla, jonka ajatuksena on saattaa perheet yhteen nauttimaan sadonkorjuun hedelmistä ja toistensa seurasta. Ja kuten täällä kerrotaan, se on yksi harvoista juhlapyhistä, joiden historiassa naise(/i)lla on merkittävä osa.

Toisenlaisen historian mukaan kiitospäivänä kiitollisuus kohdistuu lähinnä siihen, että Amerikan aboriginaalit ensin auttoivat eurooppalaisia selviytymään ja sittemmin eivät onnistuneet estämään eurooppalaisten vimmaista mantereenvalloitusta heidän kustannuksellaan. Ja vimmasta puheenollen, kalkkunaakin suositumpi puheenaihe on viime viikon ollut huomiset Black Fridayn alennusmyynnit: Mihin kauppaan pääsee jo torstain puolella, mikä avaa kolmelta yöllä, ja mistä saa halvimmat HD-telkkarit.

Tällä hetkellä kallistun kiitospäivästä pitämisen puolelle: Etenkin kun jouluksi suunnataan Suomeen, on vallan mukavaa silti päästä kokoontumaan tämänpuoleisenkin perheen kanssa juhlapöytään. Tänä vuonna ekstrabonuksena pikkuisen siskonpojan perinpohjainen sylittely ja silittely (puklitkin osui rievulle). Kiitospäiväateria on maittava, mutta minun on vallan helppo syödä juuri sopivasti, eikä ylen - vaikka se onkin kai vähän kerettiläistä. Kukaan ei pakota lähtemään alennusmyynteihin, ja jos jotain haluaisin, melkein samat alet löytyy netistäkin viimeistään maanantaina.

Viime jouluksi tein lanttulaatikkoa, ja vein sitä puolivähätellen maistiaisiksi muille, mutta siitä tulikin vahinkohitti, ja nyt tein sitä pyynnöstä kiitospäiväksi. Vähällä pääsin, etenkin kun väittivät nytkin siitä tykkäävänstä. Omasta mielestäni tein viime vuonna parempaa. Suklaahippu- ja kaurarusinakeksejäkin aamulla tekaisin, ensimmäistä kertaa täällä. Kannatti ostaa kalliimpaa Ghiradellin leipomissuklaata! Kaurarusinakeksit eivät koskaan ole olleet omia suosikkeja, mutta koska parempi puoliskoni ei juuri muista kekseistä piittaa, piti tietty tehdä niitäkin. (Jälleen yksi suuhunpantava, missä minun ja F:n maku menee somasti ristiin...)

Ei se kuuluisa lanttulaatikko, vaan talvikurpitsalaatikko mantelikuorrutuksella. Olen tehnyt jälkiruokia, joihin on tullut vähemmän sokeria kuin tähän! Ehkä siksi se olikin niin hyvää...

Lätkäisenpä tähän perään muutaman ruokakuvan. Sitouduin aiemmin kertaostokseen paikalliselta kaupunkipuutarhalta, ja päädyin kantamaan kotiin laatikollisen omasta näkökulmastani varsin eksoottisia kasviksia. Lehtimangoldit sun muut vihreät lehdet ja varret jäivät kuvaamatta, mutta heittäessäni niitä pannulle päivä toisensa jälkeen mies epäili etnisyyteni vaihtuneen.

Luultavasti nämä ovat keltaisesta värityksestään huolimatta acorn squasheja - terhokurpitsaa??

Niistä voi tehdä vaikka tällaisen pannun. Seuraavalla kerralla tosin teen peruna-kasvispannuni ilman kurpitsaa, se tuntui turhan makealta tähän seuraan.

Laatikon annista kummallisin oli ehdottomasti nasturtiuminlehdet. Reseptien löytäminen oli työn takana, ja varoitanpa vaan, että näistä EI tule kovin herkullista keittoa. "Nasturtiumpestoa" tein lopuista, ja tunnustan, että en edes uskaltanut vielä maistaa sitä.