Palattuani viime Amerikan-reissultani, olen kertonut kavereille muutosta sitä mukaa kun olen heitä tavannut. Tähän mennessä suurin osa kavereista tietää jo, mutta kaikkia en ole tavannut – enkä ole halunnut lähettää uutista sähköpostissa massamailinakaan! Yllättyneitä reaktioita on ollut, mutta käytännöllisesti katsoen kaikki ovat suhtautuneet positiivisesti, ja ovat meidän kanssa samaa mieltä että tämä on hyvä päätös. Minulle on tärkeää puhua asiasta enemmän tai vähemmän jatkuvasti, kun tällä hetkellä en asian eteen voi mitään konkreettistakaan tehdä. Synkässä suomalaisessa marraskuussa on joskus vaikeaa pitää pää pystyssä ja katse maalissa, energiaa kuluu niin paljon ihan päivästä toiseen arjessa jaksamiseen. Väliin tuntuu varsin epätodelliselta, että vuoden päästä en enää viikottain tallokaan näitä samoja kotikaupungin katuja, en näe valoviikkojen valoja ollenkaan, puhumattakaan isoimmista asioista: en puhu suomea päivittäin ja asun tuhansien kilometrien päässä vanhemmista, sisaruksista ja ystävistä. Vie aikaa ja ajatustyötä oikeasti ymmärtää nämä, ja puhuminen auttaa siinä. Seuraavina kuukausina päädytään varmaan tilanteeseen, jossa minua ystävällisesti pyydetään puhumaan välillä jostain muustakin, mutta toistaiseksi kärsivällisyyttä on riittänyt.
**************************
Since I returned from my last visit to America, I've basically gone from one friend to another telling that I'm moving and talking about it. By now most of my friends know, but it's not like I've sent email to everyone on my contacts list. Reactions have sometimes been surprised, but practically all positive – most agree with us that it's a good decision. It's rather important for me to keep talking about it, when there isn't much I can concretely do about it right now, and in the bleak Finnish November it's rather easy to lose sight of things that aren't right in your face (with the fogs we've had recently, quite literally so!) It does feel surreal sometimes, walking and biking around my home town, that there really will be a time, and rather soon too, when I will not walk those streets weekly, won't see the festival lights on the main street next year or vote in the next council elections. (I'll still be eligible to vote in national elections.) Or the much bigger things, such as not talking in my mother tongue daily, and living thousands of miles away from my parents, siblings and friends. It does take some time and "thought work" to get my head around it, and talking things over (and over again) helps. In the coming months it will probably come to a point when my friends politely ask whether I could sometimes talk about something else as well, but so far everyone's been patient with me.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti