Kiire väistyy

Marshall Fieldsin Walnut Roomin joulukuusi

Katosin vahingossa melkein koko adventtiajaksi, vaikka juttua olisi blogiin riittänyt. Viime kuukausi erikoistumispaikkauutisten jälkeen on ollut kiireistä, kun eteen on tupsahtanut kaikenlaista hammashoidoista virastokäynteihin. Kaikkeen olen kuitenkin suhtautunut uudenlaisella tyyneydellä: Miksi stressata yhtään mistään kun on taskussa erikoistumispaikka, ja tiedän taas muutaman vuoden tauon jälkeen (vai ensimmäistä kertaa elämässä?) vähän enemmän tulevaisuuteni suunnasta.

Chicagon joulutori viraston varjossa

Ilmaannun blogiin uudelleen vallan toisella puolen maailmaa, Suomessa joulua viettämässä tietenkin. Me jatkamme hieman huolestuttavaa perinnettä, jossa Suomen-joulut ovat pikimustia Chicagon nauttiessa(?) lumesta ja pakkasesta. Chicagossa joulua viettäessä Suomessa tietenkin hohtavat hanget.

Kotioven itsekoottu, vain vähän säälittävä
kranssinsijainen. Ensi jouluna uusi ovi,
uusi koriste.

Joulu tulee minulle ainakin säästä riippumatta, ja minä olen saanut jo joulun parhaat lahjat, kun puoli sukua ja joukko ystäviä on jo tavattu meidän "isolla kierroksella", ja niin kummityttö kuin veljentyttö on leikitetty kohtalaisen perusteellisesti.

Kotilähiön valopuisto vähän liian valoisaan aikaan.

Tähän mennessä Suomeen tullessa on jokin palanen tuntunut epätodelliselta, joko se että olen täällä tai että olen koskaan poissa ollutkaan. Kaikkeen tottuu, näemmä, kun nyt hetkellisiä epätodellisuuden kokemuksia on aiheuttanut vain kasvaneiden lasten ensinäkeminen. On se aika sittenkin kulunut!

Tai no, yksi edelleen hämää: Helsinki-Vantaalla heti näin kaksi "tuttua", ja kauneimmat joululaulut oli täynnä "tuttuja" naamoja. Ennen kuin lähdin nykimään ventovieraita hihasta, tajusin sentään että selitys on yksinkertaisesti se, että suomalaiset piirteet näyttävät tutuilta, ja suomalaiset niin pitkälti kaikki ("kaikki") samannäköisiltä!

Matka alkoi siskon ja veljen kanssa Tallinnassa pyörähtämällä.
Perinne sekin, kun mieskin jo toista kertaa joulun alla kaupungissa. ;)

Pian aletaan tehdä rosollia. Joulu tulee lumetta mutta ei rosollitta, ja vaikka mummon tekemä on maailman parasta ja olen sitä jo saanut, ei aattona voi olla ilman. Joulumyrsky tuli tänä vuonna etukäteen, mutta se ei haittaa: jos tänä vuonna saisi lämmintä ruokaa myös tapanina. Se vei sunnuntai-iltana pilvet pois taivaalta, ja aloitettiin toivottavasti uusi perinne, tähtien tähyily. Linnunradan olen nähnyt viimeksi Pohjois-Dakotassa! Suomalainen tähtitaivas on tutumpi, Otava omalla paikallaan ja opin (taas) siskolta Seulasten ihmettelyn. Kun tosiaan peräti kauneimmat joululaulut pääsin käymään, ja vielä isän kuoron johdolla, väitän jo ennen aattoa viettäneeni yhtä elämäni perintörikkaimmista jouluista. Tankkaan perinteet seuraavien vuosien varalle, jos sattuvat menemään töissä.

Riemullista joulujuhlaa itse kullekin, perinteiden tai uusien elämysten äärellä!

...toivotta se oikke pukk Rauman toril.