Uusia haasteita

On pitänyt kiirettä. Syyskuun nautin vanhempieni seurasta ja lomailusta (ehkä vielä joskus kuvia...), lokakuun alusta kuusi viikkoa kävin preppauskurssilla seuraavaa lisenssitenttiä varten, ja kurssin lopetettua aloitin vapaaehtoishommat paikallisessa sairaalassa.

Upouusi, alle vuosi sitten avattu päärakennus

Ei ole vaikeaa olla kiitollinen tänä kiitospäivänä, minulle on varsinainen onnenpotku päästä tekemään palkatonta työtä yhteen alueen arvostetuista sairaaloista. Tämä onnenpotku on aiemman onnenpotkun ansiota: Miehen vanhin kaveri, ala-asteajoista saakka - ei siis iältään vanha - teki minun kannaltani oikein hyvän parinvalinnan, hänen avovaimonsa nimittäin on tilastotieteilijä tutkimusryhmässä, jossa minä nyt olen vapaaehtoinen. Hän suositteli minua liettualaissyntyiselle tutkimuksen vetäjälle, joka itsekin maahanmuuttajataustaisena haluaa auttaa muita uralla alkuun (ja saa siinä sivussa ilmaista työvoimaa). Eikä siinä vielä kaikki, tutkimus jossa olen mukana, liikkuu vielä minua kaikkein eniten kiinnostavilla aihealueilla, metabolista oireyhtymää ja sisäelinrasvaa. (Eikä kiinnostus johdu vain siitä että on oma lehmä ojassa... Kansansairauksien parissa kun toivon tekeväni urani.)

Meidän yksikkö, Preventive Center, sijaitsee sivurakennuksessa

Kävin läpi tiukemman terveysseulan kuin Suomessa kandina tai lääkärinä sitten missään. Sairaalalla on kohtuullisen iso vapaaehtoistoimisto, ja sairaaloissa vapaaehtoisena toimiminen, ihan vaikka vain potilaiden luona juttelemassa käyminen, onkin täällä paljon, paljon yleisempää kuin Suomessa. Suuri osa sairaaloista on non-profit, eli voittoa tuottamattomia, säätiöiden, yhtiöiden tai uskonnollisten järjestöjen ylläpitämiä, ja varmasti monesta täkäläisestä tuntuu luonnolliselta antaa aikaansa voittoa tuottamattomille tahoille - käsittääkseni jopa ruuanjakelu saattaa hoitua osin vapaaehtoisvoimin. Suomalaisittain tulee mieleen, että siinä voisi olla jonkun työpaikka, mutta toisaalta koska ne palkat siirtyisivät takuulla potilasmaksuihin, voin kuvitella potilaiden olevan ihan tyytyväisiä vapaaehtoistyövoimaan.

Preventive Centerin ja päärakennuksen välissä on moottoritie, jota minäkin joudun ajamaan,
keskinopeus melkein koko kotimatkan ruuhka-aikaan hilpeät 20-30 km/h.

Minulta vaadittiin virallinen rokotusluettelo, ja sellaista kun Suomessa ei oikein harrasteta (keltakuumerokotusta lukuunottamatta, siihen on WHO:n virallinen "passi"), sain kiittää maahanmuuttomuodollisuuksia siitä, että minulla oli kaikki järjestyksessä, ja viisumitarkastuksesta ainakin riittävän virallinen luettelo rokotuksista. Tubitestin pystyin korvaamaan reilu kaksi vuotta vanhalla röntgenkuvalla - onneksi, sillä BCG-rokotettuna olisi ihotesti saattanut olla positiivinen. Ja jos tiukasti ohjeiden mukaan mennään, siinä vaiheessa olisi pitänyt aloittaa 9 kuukauden isoniatsidikuuri. Kiitos, ei! Kuulemma käytännössä sairaalat onneksi nykyään käyttävät positiivisen ihokokeen jälkeen verikoetta.

Influenssarokote oli myös pakollista ottaa. Mitäköhän Suomessa sanottaisiin, jos työnantaja pakottaisi rokotukselle? Muistan, että sikainfluenssan tullen työnantaja oli melko hienovarainen rokotussuosituksissaan. Että ei sitä voi pakottaa, mutta kaikkien olisi se otettava, vaikkei se voi pakollista ollakaan. ;)

Sairaala sijaitsee yhdellä maailman suurimmista lääketiede-/sairaalakeskittymistä,
oma metropysäkkikin on.

Tällä hetkellä tehtäväni on pääasiassa tutkimushenkilöiden kuvantamisen järjestäminen. Järjestän CT- ja Dexa- (kudostiheys-)mittausajat tutkittaville, olen aamulla heitä vastassa ja ohjaan röntgenosastolle ja sieltä osteoporoosiklinikkaan jossa DEXA on.

Nyt tutkimuksen alussa mitataan CT:llä tutkimushenkilöiden sisäelinrasvan määrä ja DEXA:lla, jota yleensä käytetään luuntiheysmittaukseen, mitataan kehon rasvaprosentti. Tutkittavat ovat vähän liikkuvia, keski-ikäisiä naisia. Kahden vuoden intervention ja seurannan jälkeen samat mittaukset toistetaan, ja pyritään arvioimaan, oliko mistään mitään hyötyä: Onko rasvan määrä vähentynyt tai onko ainakin lisääntyminen saatu pidettyä minimaalisena.

Taitaa olla joulu tulossa... Valaistujen kuusten takaa on käynti röntgenosastolle.

Pidän (suurella radiologisella kokemuksellani...) huolen siitä, että CT:ssä käytetään oikeaa menetelmää ja kirjaan ylös teknistä tietoa kuvantamisesta. Vastaan tutkittavien kysymyksiin ja kerron sisäelinrasvasta ja sen merkityksestä terveydelle, sekä varmistan heidän mukavuuttaan tutkimuksen aikana ja pidän huolen että he tietävät kuinka heidän osallistumistaan arvostetaan. Kuvausten jälkeen syötän dataa paikkaan jos toiseenkin, tuleepa samalla opittua lisää ATK-taitoja sekä kerrattua Excelin käyttöä. Voisin aikaani huonomminkin käyttää!